Lopeta pänttäys – muistitekniikat, joiden avulla muistat mitä tahansa

muistitekniikat

Kuinka paljon tietoa aivoihin mahtuu?

Kuinka paljon tietoa mahtuu ihmisen aivoihin?

No, aika paljon. Paul Reber, psykologian professori Northwestern yliopistosta arvioi 2010 aivojen fyysisesti muistamisen rajan vastaavan noin 2,5 miljoonan gigabitin muistitikkua.

Jos haluaisit täyttää kaikki tietosi TV- ohjelmilla, niitä mahtuisi kolmen miljoonan tunnin verran.

Mutta jos aivoihin mahtuu sitten niin paljon tietoa, miksi sitä on niin vaikea tunkea sinne? Toisin sanoen, miksi asioiden muistaminen on niin hankalaa?

Muistaminen on taito siinä missä jalkapallon pelaaminen. Jos sitä ei harjoittele, ei siinä myöskään kehity.

Harjoittelu ei kuitenkaan saa olla pelkkää pallon potkimista. Pitää harjoitella erilaisia potkuja, niin syöttöjä kuin maalipotkuja. Niinpä myös muistamiseen on erilaisia tekniikoita, joilla harjoittelu tuottaa tulosta ja muistaminen helpottuu.

Itse asiassa Dresler ym. julkaisivat 2017 tutkimuksen, jonka mukaan kuka tahansa voi parantaa muistiaan käyttämällä muistitekniikoita opettelun apuna.

Muisti koostuu kolmesta osasta

Ennen kuin esitellään niitä enempää, on hyödyllistä ymmärtää, miten muisti oikein toimii.

Siitä voidaan erottaa kolme osaa:

  1. aistimuisti
  2. työmuisti
  3. säiliömuisti.

Aistimuisti kestää vain noin sekunnin ja mahdollistaa reagoinnin aistiärsykkeelle, oli se sitten näkö-, kuulo-, tai vaikka hajuhavainto.

Jos esimerkiksi luet taulukkoa, jossa on ympäristömyrkkyjen alkuperä sekä niiden vaikutukset elimistössä, aistimuisti on aktiivinen.

Työmuisti kestää muutamia sekunteja ja se on kaikkein tärkein muistamisen vaihe. Silloin nimittäin sinulla on eniten kontrollia muistista ja siitä, minkälaisen muistijäljen se jättää.

Lopulta säiliömuisti eli pitkäaikainen muisti varmistaa sen, että muistat asian. Tämä on siis se tavoite.

Lue lisää: Miten muisti toimii osa 1: Muistin osat

Kuinka siis siirtää asioita työmuistista säiliömuistiin mahdollisimman tehokkaasti?

Tässä muistitekniikat astuvat mukaan kuvaan.

Muistitekniikat

1. Muistipalatsi

Jo antiikin kreikkalaiset käyttivät tätä tekniikkaa ja hyvästä syystä: se toimii.

Vielä tänäkin päivänä se on maailman parhaimpien muistimestarien suosituin tekniikka muistaa asioita.

Tekniikka perustuu oivallukseen siitä, että ihmiset muistavat hyvin itselleen tuttuja paikkoja. Lyhyesti sanottuna sijoittamalla muistettavat asiat hyvin tuntemiin paikkoihin oppija linkittää uudet asiat tuttuihin asioihin, mikä nopeuttaa muistamista.

Näin se siis toimii:

  1. Luo oma “muistipalatsisi”. Se voi olla mikä tahansa paikka tai reitti, jonka tunnet hyvin. Koti, oma huone, reitti kouluun tai harrastuksiin toimii.
  2. Määritä muistipalatsiin reitti. Esimerkiksi kotona reitti voisi olla oma huone →olohuone→vessa→keittiö→eteinen.
  3. Lopuksi yhdistä jokainen muistettava asia omaan reitin pysähdyspaikkaan. Jos ympäristömyrkyistä puhutaan, kuvittele vaikka omaan huoneeseen lyijykynä (viittaa lyijyyn), olohuoneeseen paristo (viittaa kadmiumiin), vessaan purkillinen elohopeaa, keittiöön hyönteismyrkkypurkki (viittaa DDT:hen) ja eteiseen roskia, jotka palavat (viittaa dioksiineihin).
  4. Käy mielessäsi tämä reitti muutaman kerran läpi mielessäsi
  5. Kun kokeessa kysytään ympäristömyrkkyjä, kuvittele oma huoneesi ja huomaat siellä olevan lyijykynän. Seuraavaksi astut olohuoneeseen, jonka sohvalla näyttää olevan yksinäinen paristo jne.

Tärkeää on kuitenkin, ettei samalle reitille yritä mahduttaa montaa listaa. Määrittele siis jokaiselle muistettavalle sarjalle oma reittinsä, jotta ne eivät menisi sekaisin.

Lue lisää: Case study: kuinka opiskelen ulkoa uusia asioita (muistipalatsi)

2. Muistisäännöt

Muistisäännöissä tarkoituksena on synnyttää muistettavaan asiaan liittyvä assosiaatio. Tämä assosiaatio helpottaa asian muistamista.

Muistisääntöjä on monenlaisia:

  • Sävelet ja laulut: Miten opit aikoinasi kaikki 28 kirjainta ja vielä oikeassa järjestyksessä? No laulullapa hyvinkin! Ihmismieli oppii erittäin herkästi rytmejä ja melodioita, joten niiden liittyminen muistettavaan asiaan auttaa paljon.
  • Akronymit: Listan kaikkien kohtien alkukirjaimien pohjalta luotu sana. Esimerkiksi SPOTPA muodostaa englannin kielen peruslauserakenteen järjestyksen: subjekti, predikaatti, objekti, tapa, paikka, aika
  • Kuvat: Muistettavasta asiasta luodaan kuvallinen ilmaisu. Jos esimerkiksi pitäisi muistaa, että lyijy kulkeutuu luontoon tehtaista ja se on hermomyrkky, voi seuraava mielleyhtymä helpottaa muistamista:

Kuvittele vain tehdas, jonka piipusta tulee lyijykyniä, jotka tökkivät ihmisiä ikävästi kyynärhermoihin.

Mitä hullumpi, oudompi ja hauskempi luomasi mielleyhtymä on, sitä helpompi on se myös muistaa.

Lue myös: Miten muisti toimii osa 2: Koodaus

3. Ketjutekniikka

Ketjutekniikassa on tarkoitus yhdistää listan eri osat yhdeksi isoksi ketjuksi, jonka avulla voit ensimmäisen listan osan muistettuasi muistaa myös kaikki loputkin.

Näin se siis menee:

Esimerkiksi sinun pitää oppia vaikka kolme raskasmetallia, lyijy, elohopea ja kadmium. 

Ensin pitää luoda mielleyhtymät jokaisen listan kohdista johonkin kuvaan. Lyijy voisi olla lyijykynä, elohopea, no, valuvaa metallia ja kadmium paristo.

Sitten linkität mielleyhtymät toisiinsa kuvittelemalla lyijykynän, jonka päälle valuu elohopeaa. Elohopea voisi valua kynän yläpuolella olevasta paristosta.

Muistitekniikat helpottavat muistamista

Kuten saatoit huomata, näitä eri muistitekniikoita voi käyttää ja on jopa suotavaa, että käytetään päällekkäin. Voisi sanoa, että kaikki lähtee muistisäännöstä, oli se vaikka pelkästään asian visualisointi. Sen jälkeen voi joko ketjuttaa listan asiat, tai sijoittaa ne muistipalatsiin.

Kun kokeilee visualisointia ja hyvien muistisääntöjen tekemistä, voi yllättyä, kuinka kauan niiden keksimisessä menee. Se on kuitenkin sen arvoista kahdesta syystä:

  1. Kaikkein tehokkain keino oppia mitä tahansa on työstää ja olla sen asian kanssa tekemisissä mahdollisimman paljon. Näin ollen, jo muistisäännön luominen itsessään auttaa muistamaan asioita paremmin.
  2. Muistitekniikoiden käyttäminen nopeutuu ja tehostuu, mitä enemmän niiden käyttämistä harjoittelee. Harjoitus tekee mestarin!

Lopuksi vaikka muistitekniikat helpottavat muistamista, täytyy niitäkin kerrata. Olisi sääli, jos unohdat vaivalla tekemäsi hienon muistisäännön!

Lue lisää:

Lähteet:

Dresler, M., Shirer, W. R., Konrad, B. N., Müller, N., Wagner, I. C., Fernández, G., Czisch, M., & Greicius, M. D. (2017). Mnemonic Training Reshapes Brain Networks to Support Superior Memory. Neuron93(5), 1227–1235.e6. https://doi.org/10.1016/j.neuron.2017.02.003

Rebel, Paul. What Is the Memory Capacity of the Human Brain? (2010). Scientific American [viitattu 5.8.2021, saatavilla https://www.scientificamerican.com/article/what-is-the-memory-capacity/]

3 tärkeintä opiskelutekniikkaa

Liittymällä Opiskelukoulun sähköpostilistalle saat ilmaiseksi e-kirjan ”3 tärkeintä opiskelutekniikkaa, joita ei koulussa kerrota”!

Tietosuojaseloste

Opi enemmän ja nopeammin

Lopeta pänttäys – muistitekniikat, joiden avulla muistat mitä tahansa
Jaa tämä sivu:

Yksi kommentti “Lopeta pänttäys – muistitekniikat, joiden avulla muistat mitä tahansa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Siirry sivun alkuun