Youtubesta löytyy valtavan paljon videoita kaikista mahdollisista aiheista, myös opiskelutaidoista. Tässä artikkelissa esittelen omia suosikki Youtube-kanavat, jotka sopivat opiskelutaitojen kehittämiseen. Itse olen aktiivisesti seurannut erityisesti kahta kanavaa:
1. Ali Abdaal
Ali Abdaal on nykyisin Cambridgestä valmistunut lääkäri, joka omalla kanavallaan käsittelee opiskelun lisäksi myös ylipäänsä tuotteliaisuutta, lääkäriyden juttuja sekä teknologia-arvosteluja. Alin kanavaa suosittelen hyvin vahvasti, sillä hänen videoidensa ansiosta itsekin kiinnostuin opiskelutaitojen kehittämisestä. Hänen videoistaan kuulin ensimmäistä kertaa aktiivisesta oppimisesta ja aikavälikertauksesta. Voin jopa väittää, että ilman hänen videoihin törmäämistään en olisi päässyt lääkikseen tai opiskelemaan psykologiaa.
2. Thomas Frank
Thomas Frank ja varsinkin hänen verkkosivunsa College Info Geek on yksi suosituimmista opiskelutaitoihin keskittyvästä verkkosivusta. Myös hänen Youtube-kanavansa on hyvin suosittu, ja syystä: videot ovat korkealaatuisia ja myös sisältö on huippuluokkaa.
Tässä lisäksi myös muita opiskeluun liittyviä kanavia, jotka saattavat kiinnostaa:
3. Mariana’s study corner
Marianalla on kanavallaan monipuolisesti opiskeluun liittyviä videoita, aina tehokkaista aamurutiineista parhaisiin muistiinpanotekniikoihin.
4. Ways to Study
Ways to study on oikisopiskelijan ylläpitämä kanava, jossa on opiskeluvinkki videoiden lisäksi vlogi-tyyppisiä videoita hänen omista opiskeluistaan.
5. Studyign
Studying kanavalla on erityisen paljon videoita esimerkiksi kalenterin pitämiseen, repun sisältöön sekä muuhun tavaroihin keskittyvään.
6. UnJaded Jade
UnJaded Jade tekee myös paljon vlogi-tyyppisiä videoita elämästään opiskelijana, mutta myös esim. koulustressistä ja nuoren sukupolven suoriutumispaineista.
7. Ana Mascara
Ana Mascaran tausta on kliinisessä psykologiassa, ja hän tekee juuri opiskelutaitoihin liittyviä videoita.
8. Kharma Medic
Kharma Medic opiskelee Lontoossa lääketiedettä, ja hänen kanavalla on opiskeluvinkki-videoiden lisäksi myös monia “study with me”-tyylisiä monen tunnin videoita, jos sellaiset videot sattuvat kiinnostamaan. Itse en kykene opiskelemaan noin pitkiä aikoja, vaikka taukoja pitäisikin puolen tunnin välein.
Toivottavasti nämä Youtube-kanavat opiskelutaitojen kehittämiseen olivat sinulle mielenkiintoisia mahdollisesti uusia tuttavuuksia.
Saattaisit olla kiinnostunut myös tästä artikkelista: Parhaat nettisivustot opiskelutaitojen kehittämiseen